Vuoden 2020 koottuja touhuja

Kaikenlaista sekalaista tuli puuhailtua ja touhuiltua viime vuonna. Mm. useita pienempiä neuleprojekteja, sellaisia helposti retkelle mukaan otettavia. Sitten myös muutamia kirjoneulejuttuja, joista tulee ohjeet ostettavaksi Ravelryyn (esim. Talven tuntua-piposta vähän paranneltu versio). Alla muutama jokunen lyhyt kertomus kuluneen vuoden tekemisistä.

Kasvihuone parvekkeella

Papusatoa vielä lokakuun lopullakin!

”Kasvimaa”-operaatio on pitänyt toteuttaa jo muutamia vuosia ja viime keväänä olosuhteet sen perustamiselle olivat sen verran hyvät, että päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Maaliskuussa laitoin kaikenlaisia hyötykasveja esikasvatukseen ja keittiö sekä ikkunalaudat pursuilivat pikkupurnukoita. Lunta pyrytti ulkona.

Mukavinta siinä vaiheessa oli suunnittelu ja piirsinkin innokkaana parvekkeen pohjapiirrosta ja mittailin minne mikäkin istutus mahtuisi sitten kun olisi aika siirtää taimia ulos. Jännittävää oli myös seurata taimien itämistä ja muuntumista isommiksi ja isommiksi. Keittiön ikkunalle laitoin kurkkua, parvekkeella oli mm. erilaisia papuja, perunaa, lehtikaalia, parsakaalia ja kesäkurpitsaa. Mansikkaa ja yrttejäkin oli. Olin rakentanut taimilaatikoille kevään mittaan ”hyllyköt” ja ripustin parvekkeelle vielä kesän kynnyksellä joutilaana makaavia valoverhoja vaatekaapista. Ne suojasivat kasveja suoralta auringon paahteelta.

Satoa sai kerätä monista kasveista paljonkin. Kurkku oli tosi satoisa mutta valloitti keittiön ikkunan niin, että oli pakko luopua siitä jossain vaiheessa kesää. Olin istutellut vähän vimmaisena liikaa taimia, ensi vuonna riittää 1-2 korkeintaan. Pavut tuottivat tosi hyvin palkoja ja niihin aionkin keskittyä tulevana keväänä enemmän. Lehtikaali oli myös aikamoinen menestystarina! Muut olivat sitten vähän niin ja näin ja olikin hyvä tehdä tällainen kokeilu, jotta jatkossa osaa hahmottaa mitä parvekkeelle oikeasti mahtuu ja mitä kannattaa kasvatella. Perunat laitoin ämpäriin kasvamaan mutta olin liian malttamaton niiden nostamisessa ja niistä ehti kasvaa vain miniatyyripottuja. Söin ne kumminkin, sillipalan kanssa ja oli hyvää! Ensi kevänä homma taas jatkuu ❤

Lauttasaaren hiidenkirnu ja Lehtisaaren hiidenkiukaat

Kun oma koululaiseni siirtyi etäopetukseen keväällä päätimme myös alkaa retkeillä säännöllisesti lähiluonnossa. Joka viikolle kertyi jonkun mittainen retki, lyhyempiä ja pitempiä ja lähitienoot kodin ympärillä tulivat mukavan tutuiksi. Kaikista parasta oli ja on edelleen meren läheisyys! Yritin muutaman kerran onkia siikaakin mutta olin hiukan myöhässä liikkeellä eikä saaliiksi tullut kuin pieniä lahnoja. Se ei kuitenkaan haitannut koska ilmat suosivat ja oli ihanaa istuskella kevätauringossa rantakivillä ja odotella että nappaa.

Yksi mukava retkikohde löytyi Helsingin Lehtisaaresta kun kävelimme saaren ympäri ja kävimme katsastamassa alueen muinaishaudat. Ne sijaitsevat ihan kerrostalojen lomassa ja ne löytyvät suht helposti. Muinaishaudat sykähdyttävät aina ja herättävät ajatuksia. Ne kun ovat suora yhteys satojen vuosien takaiseen elämän menoon.

Toinen muinainen retkikohde oli Lauttasaaren hiidenkirnu, joka vaati jo hieman etsiskelyä. Se on läpimitaltaan ehkä noin 60 cm ja vähän piilossa rantakallioiden välissä. Pojalla oli retken aikaan sellainen koulutehtävä, jossa piti etsiä lähiympäristöstä merkkejä jääkaudelta ja kirnu sopi siihen tarkoitukseen kuin nenä päähän! Juotiin kuumat kaakaotkin vielä kalliolla ja nautittiin kevätauringosta ja merituulesta.

Kokkauskokeiluja Trangialla

Jossain eväsleipäjutussa joskus päivittelin sitä, etten oikein osaa kunnolla kokkailla. Nyt on edistystä tapahtunut ja meininki muuttunut! Ensinnäkin innostuin keväällä leivän leipomisesta (moni muukin varmasti koki samanlaisen leipomishuuman 😀 ) kun tajusin että gluteeniton leipä on helppo tehdä pataleipänä. Onnistuin myös leipomaan sämpylöitä, jotka yllättäen onnistuivat tosi hyvin. Viime aikoina en ole juurikaan leiponut mutta täytyy taas ryhdistäytyä. Oli nimittäin tosi mukavaa vaihtelua kaupan gluteenittomiin pakasteleipiin tuo ihan tuore ja itseleivottu!

Muutenkin päätin ottaa aika ennakkoluulottomasti kokeiluun erilaisia jälkkäri- ja muita ruokajuttuja Trangialla tehtäviksi kun kerran lähiretkeiltiin harvase päivä. Jotkut jutut onnistuivat ja joissakin tarvitsee vähän vielä viilailla ja harjoitella. Mutta Trangia on ihana! Yllä kuvia muutamista Trangia-kokkailusta ja alla reseptit, joiden pohjalta toteutin omat versioni. Pikkukuun pitsapohja on ihan mainio, käytän sitä aina. Kaikista resepteistä tein Trangia-versioon vaan puolikkaan ja joitakin säädin ainesosien kohdalla sen mukaan ”mitä kaapista löytyi”.

https://www.hs.fi/ruoka/reseptit/art-2000006506317.html

https://www.valio.fi/reseptit/helppo-mustikkapiiras/

https://pikkukuu.vuodatus.net/lue/2009/08/gluteeniton-pizza-tosi-hyva-ohje

Neuleretkivideoita Youtubeen

Kesällä 2019 eksyin ekaa kertaa Youtuben retkeilyvideoiden pariin ja jäin tietenkin heti koukkuun. Niiden avulla pääsee mukavasti mukaan retkelle ja nauttimaan retkeilyn fiiliksestä silloin kun ei itse juuri pääse ulos. No, koska olin juuri hankkinut GoPro:n ajattelin että olisipa hauskaa kokeilla sitä neuleretkillä ja väsätä jonkinlainen neuleretkivideo. Mietin että ne voisivat toimia jonkunlaisina retkimuistoina ainakin itselle ja samalla Youtuben kautta olla muidenkin kanavalle eksyvien katseltavissa 🙂 Liikuttavinta itselle on retkikamuni Hymyn mukanaolo yhdellä videoista (Nuku yö ulkona 2019 – metsässä neulomassa ”Armoton erämaa”-projektia) kun ei kuvatessa voinut tietää että joudun Hymyn saattelemaan viimeiselle matkalleen jo joidenkin kuukausien päästä tuosta retkestä… pojan kanssa usein muistellaan Hymyä tuota retkivideota katsellen ❤

Kokeiluihin ja mokailuihin meni paljon aikaa mutta elokuun 2020 lopulla sain vihdoin ensimmäisen neuleretkivideon ladattua Youtubeen. Vieläkin on muutamista viime vuoden retkistä videopätkä työn alla ja suunnitelmissa monia uusia retkiä alkaneelle vuodelle! Videot ovat pääsääntöisesti hiljaisia, eli puhetta ei ole, vain luonnon ääniä. Joissakin on musiikkia koska äänijutut ovat niissä menneet vähän mönkään. Kokeillen ja mokaillen, ja pikkuhiljaa oppien, se on homman nimi näissä. Käykää ihmeessä vilkaisemassa ja tilatkaa vaikka kanava jos neuleretkivideot vaikuttavat kiinnostavilta!

Alla linkit sekä suoraan Samoilevien sukkasten Youtube-kanavalle sekä blogin Neuleretkivideot-osioon:

https://www.youtube.com/channel/UCTYUGco2hTjfeYJyNc4gBSg

https://samoilevatsukkaset.com/neuleretkivideot-youtubessa/

Sukkaprojekti neuleretkillä

samoilevatsukkaset_neuleretkeily_polvisukat1
Retkillä neulotut sukat nätisti oksalla roikkumassa.

Tämän vuoden retkiprojektiksi muodostui tällaiset akryylilangasta neulotut polvisukat. Akryylia en yleensä neulo mutta monen vuoden jälkeen ajattelin että voinhan nyt noin sievästä langasta koittaa polvisukat pyöräyttää. Muistui tosi nopeasti kyllä mieleen miksi 100% akryylilanka ei miellytä, narskui ja nirskui puikoilla niin vietävästi ja luonnonkuitujen kaipuu hiipi taas kumman nopeasti näppeihin 😀 Lanka on Novitan Noppaa ja olin sen ostanut joitakin vuosia sitten ale-laarista juuri tuon ihanan värin takia. Nyt on jo kaikenlaisia värikkäitä villalankoja kiikarissa tämän vuoden retkineuleprojekteihin, tuskin maltan odottaa! Akryylilangat saavat taas toistaiseksi jäädä kaupan hyllyihin.

Näistä sukista ei sen kummemmin ole juuri kerrottavaa mutta kuvia neuleretkistä joilla olen niitä neulonut on yllin kyllin! Ovat nähneet yhden jos toisen hienon luontokohteen ja kulkeneet repussa monilla poluilla.

Tässä vielä linkit Samoilevien sukkasten somekanaville jos halajaa vaikka laittaa seurantaan 😉

https://www.instagram.com/samoilevatsukkaset/

https://www.facebook.com/samoilevatsukkaset

https://www.youtube.com/channel/UCTYUGco2hTjfeYJyNc4gBSg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s