Blogille nimikkosukat: neulekaavion tekoa

talitiaissukat_ruutupiirros_samoilevat sukkaset-6

Uuden neulekaavion ääressä on aina jännittävää istua. Kuten jo aiemman neuletyön, neulehameen kohdalla totesin, olo on kuin uutta karttaa tutkisi. Paitsi että kaaviota tehdessä pääsee vielä piirtämään sen kartan alusta asti tyhjälle ruutupaperille mielikuvituksensa mukaan! Talitiaisaihetta olen tosiaan pallotellut vuosien varrella jo useampaan kertaan ja on mielenkiintoista huomata miten moneksi siitä on. Kuvioaiheet muistuttavat kyllä jollain tasolla aina toisiaan mutta ovat silti erilaisia. Ensimmäisen talitiaisen inspiroiman neuleprojektin toteutin muistaakseni vuonna 2008-09, jolloin neuloin kirjoneulepipon. Se on toiminut lähtökohtana myös neulepuserolle ja näille tekeillä oleville sukillekin. Jatka lukemista ”Blogille nimikkosukat: neulekaavion tekoa”

Blogille nimikkosukat: inspiraation hakua ja värikarttoja

talitiainen_villasukat_värikartta_samoilevat sukkaset-27

Blogille piti jo viime syksynä neuloa ensimmäisenä projektina nimikkosukat. Viime vuonna alkaneet eräopasopinnot haukkasivat kuitenkin sen verran ison osan kaikesta valveillaoloajasta, että projekti lykkääntyi tälle keväälle. Lisäksi oli mahdotonta sivuuttaa neulehameideaa kun Lapin talviset maisemat olivat alkuvuodesta niin tuoreessa muistissa. Se vei mennessään kun kirjoneulesukkien teema ei oikein talviselta tuntunut ja ajattelin elää vähän hetkessä. Neulehame etenee, mutta vähän hitaanlaisesti ja aloitin siksi sukkaprojektin siihen rinnalle että voin vaihdella niiden välillä aina kun siltä tuntuu. Ja ko. sukat ovat keväisemmät, ajankohtaan nähden mukavat neuloa. Jatka lukemista ”Blogille nimikkosukat: inspiraation hakua ja värikarttoja”

Eväsleipä #3 – tattarileipää ja hunajamelonia

eväsleipä 3_kevät_samoilevat sukkaset_tattarileipä

Tervetuloa kevät! Ja keväiset retket eväsleipineen!

Niin on talvi väistynyt ja kevät saapunut. Lintujen laulusta ei voi saada tarpeekseen ja on kova hinku ulos luontoon katselemaan sen heräämistä. Eräänä päivänä kasailtiin Hymyn kanssa taas eväsleipää ja haluttiin lähteä jonnekin, missä sammal jo pilkottaa hangen alta ja auringonsäteetkin osuvat yhä voimakkammin puiden lomasta kohmeiseen maahan. Ei tarvinnut kauaksi patikoida kun jo löysimme mukavan paikan kevätpäivästä nauttimiseen. Päädyttiin siis Helsingin Lehtisaareen. Jatka lukemista ”Eväsleipä #3 – tattarileipää ja hunajamelonia”