Blogille nimikkosukat: valmiit retkisukat, vihdoin!

samoilevatssukkaset_neuleretkeily_retkisukat2020_iristanttu

Vihdoin olen saanut tämän blogin nimikkosukkaset askarreltua kasaan! Itse asiassa valmista tuli jo toukokuun lopussa mutta vasta nyt saan aikaiseksi pienen selostuksen niistä. Ylhäällä kuvassa ulkoilutan kyseisiä töppösiä riippumattoretkellä keväisessä lehtipuumetsikössä Helsingin Lehtisaaressa. Tästä retkestä oli paljon muitakin kuvia sekä myös sukkasten huopasisusten tekovaiheista ja sen sellaisesta. Kesällä kävi kuitenkin sellainen huono mäihä että tietokone teki tenän eikä varmuuskopiota niistä sukkakuvista tietenkään ollut, joten tämän projektin uusimmat kuvat katosivat kuin tuhka tuuleen… Nyt on sitten todellakin automaattinen varmuuskopiointi päällä 😀 Oppia ikä kaikki. Pari kuvaa onnistuin sentään pelastamaan kun olin ne jo someen ehtinyt tökätä (alla).

(lisää…)

Blogille nimikkosukat: varsi ja kantapää tehty!

talitiainen_villasukat_kirjoneule_samoilevat sukkaset-8

Kuten aiemmissa postauksissa olen jo maininnut, tavoitteena on neuloa näitä sukkia maastossa, retkillä ja ylipäätään ulkosalla niin paljon kuin mahdollista. Villasukat sopivat tosi hyvin ulkona neulottaviksi, sillä itse fyysinen työ on pienikokoinen ja lankoja ei tarvitse rastaa kasoittain mukanaan. Kyllä isompikin neuletyö tosin maastossa pärjää sekin ihan hyvin! Ja niitäkin aion tehdä tulevaisuudessa! (lisää…)

Blogille nimikkosukat: ruutupiirroksen tekoa

talitiaissukat_ruutupiirros_samoilevat sukkaset-6

Uuden ruutupiirroksen ääressä on aina jännittävää istua. Kuten jo aiemman neuletyön, neulehameen kohdalla totesin, olo on kuin uutta karttaa tutkisi. Paitsi että ruutupiirrosta tehdessä pääsee vielä piirtämään sen kartan alusta asti tyhjälle ruutupaperille mielikuvituksensa mukaan! Talitiaisaihetta olen tosiaan pallotellut vuosien varrella jo useampaan kertaan ja on mielenkiintoista huomata miten moneksi siitä on. Kuvioaiheet muistuttavat kyllä jollain tasolla aina toisiaan mutta ovat silti erilaisia. Ensimmäisen talitiaisen inspiroiman neuleprojektin toteutin muistaakseni vuonna 2008-09, jolloin neuloin kirjoneulepipon. Se on toiminut lähtökohtana myös neulepuserolle ja näille tekeillä oleville sukillekin. (lisää…)