Kuten aiemmissa postauksissa olen jo maininnut, tavoitteena on neuloa näitä sukkia maastossa, retkillä ja ylipäätään ulkosalla niin paljon kuin mahdollista. Villasukat sopivat tosi hyvin ulkona neulottaviksi, sillä itse fyysinen työ on pienikokoinen ja lankoja ei tarvitse rastaa kasoittain mukanaan. Kyllä isompikin neuletyö tosin maastossa pärjää sekin ihan hyvin! Ja niitäkin aion tehdä tulevaisuudessa!
Nimikkosukkien ensimmäinen metsäretki suuntautui jälleen lapsuusmaisemiini Porvooseen, jossa sijaitsee itselleni tutuimmat retkeilyreitit. Olen jopa löytänyt sieltä uusia hienoja polkuja, joista en ennen tiennyt mitään! Aina oppii uutta. Sään piti olla tällä retkellä keväisen lämmin mutta kun pääsin polulle alkoi sadella hiljalleen räntää. Ilma oli muutenkin tosi kylmä (retken ajankohta oli siis ennen vappua). Ulkona neuloessa kannattaa muutenkin muistaa pukeutua lämpimästi, parempi ottaa vähän liian paljon vaatetta mukaan kuin hytistä kylmissään. Neuloessa nimittäin istutaan, ainakin useimmiten, paikoillaan ja silloin lämpimälläkin säällä voi äkisti alkaa paleltaa. Itse olin taas unohtanut tämän enkä kauaa pystynyt kerralla pysähtelemään. Jotain sain kuitenkin neuloessa aikaan, muutaman rivin kerrallaan kun istahdin hetkeksi alas siellä täällä. Nyt on ensimmäisen sukan kantapääkin tehty vaikkei siitä tullut ihan sellainen kuin olin suunnitellut… Retkellä on muuten hyvä olla useampi agenda ja tämän ulkoilun olin suunnitellut yhdistetyksi lintu- ja neuleretkeksi.
Reittini kulki myös läheisen lintutornin ohi, jonka edustalla useat hanhilajit ja sorsat yleensä lepäilevät muuttomatkallaan. Sieltä löytyikin nippu erilaisia hanhia: metsä-, kanadan-, tundra- ja muutama lyhytnokkahanhikin. Ruovikossa lenteli pajusirkku ja rantapuissa vilisi punakylkirastaita. Lisälajina ruovikossa oli supikoira, joka ei huomannut minua lintutornissa ja puuhasteli rauhassa omiaan.
Työn alla olevista sukista täytyy mainita, että olenpa taas haukannut melko ison palan kakkua kun änkesin työhön mahtavan määrän jokasorttista lankaa 😀 En ole vielä päässyt suunnittelutyön kiroamisvaiheeseen mutta uumoilen sen kyllä olevan edessä… ja niin kun vannoin etten tähän työhön laita liikaa lankoja. Mutta täytyy koittaa ottaa asia oppimisen ja kehittymisen kannalta. Ja onhan ne hullunkurisimmatkin suunnitelmat yleensä saatu kunnialla tehtyä vaikka usko onnistumiseen on rakoillut tekovaiheessa useampaan kertaan. Lisäksi on se toinen vaihe, jolloin on uurastanut ensimmäisen sukan hikihatussa valmiiksi ja sitten on vielä se TOINEN SUKKA. Useita sukkia sekä lapasia on vuosien varrella jäänyt siihen yhteen kappaleeseen ja sitten kun joskus kahden vuoden päästä päättää tehdä työn loppuun huomaakin, että käsiala on kuitenkin vähän eri ja niistä tulee sitten hieman erilaiset keskenään. Pyrin tämän takia nykyään äheltämään sukka- tai lapasparit yhdellä rykäisyllä valmiiksi. Varsinkin kirjoneuleiden kohdalla kannattaa mielestäni tehdä näin.
Förkortning på svenska:
Titel sockor för bloggen: skaftet och hälen, stickade!
Jag har nämnt i flera blogginlägg att jag kommer att sticka dessa sockor ute i naturen så mycket som bara möjligt. Sockor passar bra för ett projekt att ta med sig ut i skogen för själva fysiska arbetet är ganska litet i storlek och lätt att packa med.
Sockorna tog jag med mig till en liten skog i Borgå där mina gamla barndoms miljöer ligger. Vädret skulle vara fint och varmt men det var det inte (utfärden tog alltså plats före Vappen). Det regnade till och med lite slask. Jag hade förstås för tunna kläder på mig, nånting som man bör fundera på om man tänker sticka ute! Fingrarna mina var lite som små istappar… Roligt är det ändå, att vandra i skogen och denna utfärd hade jag planerat som en kombinerad fågel- och handarbetsutfärd.
Min rutt passerade också ett närliggande fågeltorn och där råkade jag se en stor knippa med olika gåsarter och som en bonus också en mårdhund. Den fattade inte att jag stod uppe i tornet och pysslade ifred vidare med sitt.
Sockorna jag håller på med verkar, igen en gång, att vara ganska knepiga så man får se hur mycket tårar jag kommer att gråta under sticknings processen 😀 Men man lär ju sig nytt i alla fall! Sen är det ännu en sak som alltid är lika trist: DEN ANDRA SOCKAN. På något vis skulle man aldrig riktigt ha tålamod för att repetera allt om från början en annan gång. Men lättast går det om man bara stickar båda två i sträck, då blir resultatet också jämnt!
Summary in English:
Titel socks for the blog: the sock arm and heel, done!
I have talked about knitting these socks in the wild and a few weeks ago I took them with me to a small forest in Porvoo. The forest I go to is familiar from my childhood and I know all the paths and surroundings very well there. Socks are perfect for knitting outdoors because they’re physically small and quite light to pack along.
The weather was supposed to be nice and warm (this was a little before 1st of May) but instead it was really freezing cold and even a small snowfall came down. I didn’t have enough of layers of clothing on me and my fingers were a cold so cold! When knitting outdoors it’s crucial to remember to put warm clothes on (or have them packed with you) because it can get cold even if it’s summery warm temperatures.
My route passed a bird watching tower as I had planned my trip to be a combined birding and knitting hike. There were a bunch of different geese and even a raccoon dog in the reed by the tower. The raccoon dog didn’t see me and went on with his business.
These socks in the making are, once again I’m afraid, a bit tricky to knit. There’s sooo many different yarns, I suppose I’m going to cry many times while knitting them 😀 But the positive side is that you always learn stuff from even the most ridiculous projects so I think it’s going to be fine.
Neulomista, retkeilyä ja neuleretkeilyä! 