Neuleretki Lohjan Liessaareen

Neuleretki_villasukat_Liessaari_Lohja_samoilevat sukkaset-25

Aina välillä tulee sellainen fiilis, että haluaa nähdä uusia paikkoja ja seikkailla tuntemattomilla poluilla. Kolmisen viikkoa sitten minulle tuli juurikin tuollainen tunne ja aloin tonkia netin syövereistä jotain mielenkiintoiselta vaikuttavaa luontopolkua jonne ei olisi kamalan hankalaa julkisilla kulkupeleillä päästä. Neuleretkelle oli päästävä.

Neuleretki_villasukat_Liessaari_Lohja_samoilevat sukkaset-5
Kevään vihertäviä lehtipuita Liessaaressa.

Etsin Googlen kartoilta kaupunkeja Helsingin lähellä ja aloin lopulta tutkailla tarkemmin Lohjan seutua. Se ei sinänsä ole minulle ihan tuntematon paikka, koska kävin siellä joskus nuorempana kaverin luona melko usein. Siitä on tosin vierähtänyt jo lähes parikymmentä vuotta. Karkalin luonnonpuisto olisi ollut mukava kohde päiväretkelle mutta se on turhan syrjässä ja tarkoitus oli päästä jollekin polulle pelkästään kävelemällä bussiasemalta. Tämän vuoksi Liessaari vaikutti hyvältä ja mielenkiintoiselta kohteelta. Lisäksi kävelymatkan varrella on Porlan vanha kalanviljelylaitos, joka on ulkoilualueena tosi kaunis. Eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Neuleretki_villasukat_Liessaari_Lohja_samoilevat sukkaset-12
Luontopolulla kulkiessani näin myös tällaisen kalalokin pesäratkaisun.

Kun kaarsin Porlan alueelle huomasin heti, että siellä majailee melkoisen paljon lintuja. Altaissa uiskenteli sinisorsia, telkkiä ja nokikanoja. Nokikanat olivat todella kesyjä ja kirosin mielessäni sitä, etten ollut ottanut teleobjektiivia matkaan. Muutaman altaan ohitettuani aloin jo vähän ääneenkin kirota, sillä huomasin mustakurkku-uikkupariskunnan hengailevan myös melko rohkeasti ihan lähellä minua. Note to self: kanna nyt ihmeessä AINA sitä teleobjektiivia mukanasi! En ikinä opi… sama pätee muuten kiikareihin. Silloin kun ne unohtaa ottaa mukaansa tai ajattelee, ettei jaksa niitä roudata niin kaiken maailman harvinaisuudet ja muut näkemisen arvoiset tiput esiintyvät oikein urakalla.

Yhden isomman altaan keskellä oli myös pieni saareke, jolla iso parvi naurulokkeja pesi. Ääni oli sen mukainen. Seurailin jonkun aikaa mustakurkku-uikkujen touhuja ja jatkoin sitten matkaani kohti varsinaista retken päämäärää. Kävelymatka bussiasemalta Liessaareen ei ollut kovinkaan pitkä ja sen taittaminen sujui kuin huomaamatta. Yhtäkkiä olin jo parkkipaikalla, jonka luota tie johti Liessaaren valkoiselle puusillalle. Sinne oli suuntaamassa minun lisäkseni myös yksi orava.

Sillan ylitettyäni aloin edetä Liessaaren hyvinvointipolkua pitkin. Polku on ihan selkeästi merkitty ja silloin tällöin sen varrella on hauskoja infotauluja, joissa lukee muutamia lauseita luontoon ja hyvinvointiin liittyen. Erilaisia pieniä aktiviteettejakin pystyy halutessaan suorittamaan joillakin ”rasteilla”. Kuljin eteenpäin, sillä minulla oli selkeä suunnitelma missä olin ajatellut neuloa ja evästellä. Pysähdyin tosin tutkimaan polun vierellä kasvavia kasveja ja puita tasaisin väliajoin.

Neuleretki_villasukat_Liessaari_Lohja_samoilevat sukkaset-15
Tuollapäin taukopaikka on!

Luonto on tosi monipuolista Liessaaressa. Alkumatkan kuljin lehtomaisen metsän läpi Lohjanjärven rantaa pitkin. Kohta puut vaihtuivat vanhoihin kilpikaarnaisiin mäntyihin ja sen jälkeen polku veikin jo kuusimetsän halki. Polkua kulkiessani huomasin, että alueella viihtyy tikat ja palokärjet. Siellä täällä oli puita, joita oli hakattu ja kuorittu oikein huolella.

Nousua oli jonkun verran ja vastaavasti laskua sitten polun loppupäässä. Kun olin noussut jyrkähköä mäkeä ylös oli taukopaikaksi kaavailemani paikka melkein ihan siinä vieressä. Se toimii myös näköalapaikkana Lohjanjärvelle ja hieno se näköala onkin! Evästelin ensin ja sen jälkeen ripustin riippumaton vähän syrjempään kohtaan. Siinä sitten istuskelin ja neuloin vajaan tunnin ja mietin kuinka hyvä idea olikaan lähteä ihan uusille poluille.

Neulottuani aikani aloin pakkailla tavaroita taas reppuun ja jatkoin matkaani polkua eteenpäin. Siellä täällä polun varrella oli tikkojen ja palokärjen käsittelemiä puita. Kävin kurkkaamassa yhtä hienoa jyrkännettä (vanha graniittilouhos) ja jatkoin sitten matkaani. Tällä kertaa en kiertänyt koko luonto- ja hyvinvointipolkua vaan ainoastaan puolet siitä. Joskus toiste käyn koluamassa saaren läpikotaisemmin.

Kuulin muuten luontopolkua kulkiessani käen kukkuvan ensimmäistä kertaa tänä vuonna!

Tässä muutama mielenkiintoinen linkki:

Porla

Liessaari

Ps. Joidenkin postausten kuvat näkyvät jostain syystä epäsuhteisina ja venyneinä. Kun klikkaa ne auki ovat ne ihan normaaleissa mittasuhteissa. Koitan selvittää mikä mättää.

 

Förkortning på svenska:

Sticningsäventyr till Liessaari i Lojo

Nångång vill man stiga på okända stigar och ta sig lite utanför dom trygga och vanliga rutterna. Så tänkte jag när jag googlade i nätet och bestämde mig till slut för att åka till Lojo på ett äventyr med hängmatta och ett sticknings projekt i ryggsäcken.

Jag märkte också att på vägen från Lojo buss-station till min destination, Liessaari, låg också ett intressant litet rekreationsområde Porla, där det har odlats fisk förr i tiden. Nu märkte jag att det svärmade fåglar från skrattmåsar till ganska tama sothönor. Intressantaste fyndet var nog ett par hakedoppingar. Jag hade fel kameraobjektiv med mig så det blev inga foton den här gången. Det harmade nog lite.

När jag kom till Liessaaris vita träbro märkte jag att en ekorre också var på väg dit. Naturstigen där leder äventyraren igenom flera olika slag av skogstyper. Först befinner man sig bland stora lövträd. Sen ändras träden till jätte gamla tallar för att om en stund bytas ut till tätare granskog. Miljön var vacker och intressant. Jag hade tänkt mig en paus och lite handarbete på en utsiktsplats på en klippa. Där satt jag och stickade i hängmattan och njöt av naturen, det var härligt!

När jag slutat sticka och packat mina saker i ryggsäcken gick jag vidare på stigen. Där märkte jag att flera hackspettar tycks trivas i omgivningen för många barken på flera träd hade hackats sönder. På den här utflykten hörde jag också göken gala för första gången i år!

 

Summary in English:

A knitting adventure to Liessaari in Lohja

Sometimes you need to get a bit outside your usual hiking trails and discover something new. This is what I thought a few weeks back when I googled for interesting areas to explore in southern Finland. I had packed my hammock and a knitting project with me and off I went to Lohja.

I wanted to visit both Liessaari and Porla in Lohja city because they are situated conveniently after each other if you are moving by foot. Porla is an old fish farm and there is lots of birds hanging around in the old fish pools. I saw even a couple of slavonian grebes there. I was a bit bummed out because I had the wrong camera lens with me…

When I arrived at the tree bridge leading to Liessaari I saw a squirrel running over it before me. The nature path there was really beautiful with different types of forest along the way. Much flowers and birds singing. It was wonderful to explore that. When I had my lunch and knitting pause I sat in my hammock and looked at the views. I can’t get over how relaxing knitting in a hammock in natures surroundings can be!

After my hour long pause I continued my journey along the nature path and found that woodpeckers love the area too. Many of the tree trunks had been heavily picked apart. And a super nice thing during this adventure was hearing the cuckoo for the first time this year!

2 kommenttia artikkeliin ”Neuleretki Lohjan Liessaareen

  1. Kauniita kuvia! Liessaaressa olen kerran käynyt, mutta neulonut en siellä ole. Mukava paikka olisi varmasti sellaisellekin. Varsinkin siellä ylhäällä, josta näkyy kauas Lohjanjärvelle.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s