Vuoden 2019 viimeinen neuletyö, uusi pipo itselle, valmistui joulupyhien aikana. Idean muodostuminen valmiiksi malliksi kesti kylläkin noin vuoden vaikka värimaailma oli selkeä jo melko aikaisessa vaiheessa. Entinen piponi on lähes kokonaan sininen ja tässä uudessa on ehkäpä sellaista lumisen talven odottelun tuntua. Kaamoksen hentoa pinkkiä vähäsen päälaella. Neulemalli sai nimekseen ”Talven tuntua” ja tätä on etäisesti myös talvinen Pallastunturi inspiroinut. Piirtelin sen paperille joulunalusviikolla ja itse neulomisurakka kesti kolme päivää. Kaikki langat valkkailin kodin lankakaapista, jossa riittää kyllä vielä materiaalia vaikka kuinka moneen neuletyöhön… Jatka lukemista ”Uusi vuosi, uusi pipo!”
Avainsana: mielenrauha
Neuleretki Lohjan Liessaareen
Aina välillä tulee sellainen fiilis, että haluaa nähdä uusia paikkoja ja seikkailla tuntemattomilla poluilla. Kolmisen viikkoa sitten mulle tuli juurikin tuollainen tunne ja aloin tonkia netin syövereistä jotain mielenkiintoiselta vaikuttavaa luontopolkua jonne ei olisi kamalan hankalaa julkisilla kulkupeleillä päästä. Neuleretkelle oli päästävä. Jatka lukemista ”Neuleretki Lohjan Liessaareen”