Neuleretki Lohjan Liessaareen

Neuleretki_villasukat_Liessaari_Lohja_samoilevat sukkaset-25

Aina välillä tulee sellainen fiilis, että haluaa nähdä uusia paikkoja ja seikkailla tuntemattomilla poluilla. Kolmisen viikkoa sitten minulle tuli juurikin tuollainen tunne ja aloin tonkia netin syövereistä jotain mielenkiintoiselta vaikuttavaa luontopolkua jonne ei olisi kamalan hankalaa julkisilla kulkupeleillä päästä. Neuleretkelle oli päästävä. Lue loppuun

Seikkailu pikkulammella

Kaunis kesäinen pieni lampi kivenheiton päässä Sipoonkorven kansallispuistosta.

 

Nyt kun oltiin päästy tutustumaan metsään päiväsaikaan niin täytyihän sinne mennä sitten oikein yöksikin. Hymyn kanssa siis. Hän ei nimittäin ollut metsässä koskaan yötä viettänyt. Oli kesäkuun loppu ja säät ihan siedettävät. Veljenpoika lähti innolla mukaan ja valitsimme retkikohteeksi yhden todella pienen lammen Sipoonkorven kansallispuiston lähettyvillä. Lampi on hieman vesilätäkköä isompi ja niin lähellä moottoritietä ettei yöllisten tai edes päivällisten lintujen ääniä erottanut kunnolla. Toistemme puheesta sentään saimme selvää. Kuitenkin tosi kaunis paikka ja sopivan lähellä bussipysäkkiä koti-ikävää tai muuta äkkilähtöä ajatellen. Lisäksi lammen toisella puolen metsässä kasvaa kauniita maariankämmeköitä (Dactylorhiza maculata), jotka huomasin ja kuvasin aiemmin kun teimme ensimmäisen tutkimusmatkan alueelle. Ne kuuluvat orkideoihin. Lue lisää!