Lapasia lintumaailmasta – Veikeä varis

Lapasia lintumaailmasta_veikeä varis_iris tanttu

Varikset ovat hauskoja ja kekseliäitä veijareita. Lapasia lintumaailmasta -kirjan aloittaakin malli nimeltään Veikeä varis, sillä se on yksi lempilinnuistani. Meidän entisen mökin pihalla oli korkea mäntyvanhus, jonka oksistossa varikset kasvattivat joka vuosi poikueen. Oli hirmuisen hauska seurailla kun varisnuoriso laskeutui jossain vaiheessa kesää pihanurmelle tutkimaan kaikkea mahdollista mitä pihalta löytyi. Koluttiin läpi ämpärit, kottikärryt, veranta ja käytiinpä kurkistelemassa saunankin sisällä kun ovi oli jäänyt auki.

Välillä sitten kisailtiin keskenään ja toisinaan juostiin emoparan perässä äänekkäästi raakkuen, josko vielä saisi ruuanmurusen tarjoiltuna suoraan suuhun. Emo oli usein siinä vaiheessa jo sitä mieltä, että jälkikasvun olisi aika etsiskellä itse omat sapuskansa ja siirtyi usein kauemmas nuorukaisten ulottuvilta. Myös kaupungissa olen vuosittain seuraillut tätä samaa varisnuorukaisten touhua kotitaloni pihalla. Näitä havaintojani kuvaa Veikeä varis -lapasmallin ohesta löytyvä lyhyt sarjakuva.

Lapasten värit mukailevat tietenkin innoittajiaan variksia ja kirjoneulekuvioon sain idean mökkipihan mäntyvanhuksen kilpikaarnasta. Tästä mallista on kirjassa ohje sekä miesten/naisten lapasiin että kynsikkäisiin ja lankana on Gjestal Janne. Joka kerroksella neulotaan ainoastaan kahta lankaa samanaikaisesti, joten malli on melko helppo vaikka kuvion epäsäännöllisyys voi hämätä. Ravelryssa on nähtävillä tämäkin malli lankatietoineen ym. (ei kuitenkaan ohjetta, se löytyy vain kirjasta).

Kirjaa saa useasta hyvinvarustellusta kirjakaupasta ja lisäksi sitä voi tietenkin lainata kirjastoista. Kirjasta neulottuja käsineitä saa mielihyvin tägätä somessa (#lapasialintumaailmasta #samoilevatsukkaset #veikeävaris), jotta voin jakaa kuvia eteenpäin somessa!

Seuraavassa kirjoituksessa kerron hieman Kohtelias käpytikka -lapasmallista 🙂

2 vastausta artikkeliin “Lapasia lintumaailmasta – Veikeä varis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s