Lapasia lintumaailmasta – Veikeä varis

Lapasia lintumaailmasta_veikeä varis_iris tanttu

Varikset ovat hauskoja ja kekseliäitä veijareita. Lapasia lintumaailmasta -kirjan aloittaakin malli nimeltään Veikeä varis, sillä se on yksi lempilinnuistani. Meidän entisen mökin pihalla oli korkea mäntyvanhus, jonka oksistossa varikset kasvattivat joka vuosi poikueen. Oli hirmuisen hauska seurailla kun varisnuoriso laskeutui jossain vaiheessa kesää pihanurmelle tutkimaan kaikkea mahdollista mitä pihalta löytyi. Koluttiin läpi ämpärit, kottikärryt, veranta ja käytiinpä kurkistelemassa saunankin sisällä kun ovi oli jäänyt auki.

Jatka lukemista ”Lapasia lintumaailmasta – Veikeä varis”

Lapasia lintumaailmasta – neulekirja!

Lapasia lintumaailmasta_neulekirja_iristanttu

Onpa ollut pitkä hiljaisuus täällä blogissa… vaan nytpä onkin hyvä syy korjata tämä ja kirjoitella muutama lause yhdestä melko pitkäaikaisesta neuleprojektista, jonka vihdoin olen saanut pakettiin. Olen nimittäin puuhastellut viime vuosien mittaan, erilaisten opintojen ohessa, lintuaiheisten kirjoneulekokeilujen parissa ja lopputuloksena on muutama viikko sitten ilmestynyt neulekirja – Lapasia lintumaailmasta!

Jatka lukemista ”Lapasia lintumaailmasta – neulekirja!”

”Armoton erämaa” – Nuku yö ulkona 2019

Nukuyöulkona2019_samoilevatsukkaset_neuleretkeily_iristanttu

En ollut aiemmin vielä koskaan osallistunut Suomen Ladun Nuku yö ulkona- haasteeseen. Viime vuonna sitten vihdoin lähdettiin kotona tietokoneen edessä viihtyvän teini-ikäiseni kanssa yöksi ulos, Sipoonkorven kansallispuiston reunamille tähtitaivaan alle. Hymy Koiranen pääsi myös mukaan, ekalle telttaretkelleen! Aiemmin Hymy oli nukkunut ainoastaan riippumaton alla ja siitäkin oli ehtinyt kulua ainakin vuosi. Silloin en vielä omistanut kunnon telttaa. Jatka lukemista ””Armoton erämaa” – Nuku yö ulkona 2019″

Uusi vuosi, uusi pipo!

Talven tuntua pipo_samoilevatsukkaset_iristanttu_olarinterveysluontopolku

Vuoden 2019 viimeinen neuletyö, uusi pipo itselle, valmistui joulupyhien aikana. Idean muodostuminen valmiiksi malliksi kesti kylläkin noin vuoden vaikka värimaailma oli selkeä jo melko aikaisessa vaiheessa. Entinen piponi on lähes kokonaan sininen ja tässä uudessa on ehkäpä sellaista lumisen talven odottelun tuntua. Kaamoksen hentoa pinkkiä vähäsen päälaella. Neulemalli sai nimekseen ”Talven tuntua” ja tätä on etäisesti myös talvinen Pallastunturi inspiroinut. Piirtelin sen paperille joulunalusviikolla ja itse neulomisurakka kesti kolme päivää. Kaikki langat valkkailin kodin lankakaapista, jossa riittää kyllä vielä materiaalia vaikka kuinka moneen neuletyöhön… Jatka lukemista ”Uusi vuosi, uusi pipo!”

Nuuksiossa neulomassa – Orajärvi, Urja ja Meerlammen lippaluola

Samoilevat sukkaset_Urja_Nuuksio_neuleretki 2019

Näin joulun alla voisi vähän muistella yhtä kivaa kesäistä yhden yön retkeä Nuuksion kansallispuistoon. En ole mikään kesähelteillä retkeilyn fanittaja mutta tuo viime heinäkuun rupeama Nuuksion Urjalle oli mainio niin sään kuin reitinkin puolesta. Kuljettiin retkikaverini Annin kanssa ekana päivänä Pikku Orajärven kautta Orajärvelle ja siitä sitten Urjalle yöksi. Siellä aloittelin myös yhtä uutta neuletyötä, villapaitaa, joka onkin jo syksyn aikana valmistunut ja päässyt käyttöön. Paluumatkalla seuraavana päivänä ohitettiin Kolmperä ja Meerlammen lippaluola, joka on kyllä tosi vaikuttava siirtolohkareineen! Jatka lukemista ”Nuuksiossa neulomassa – Orajärvi, Urja ja Meerlammen lippaluola”

Blogille nimikkosukat: varsi ja kantapää tehty!

talitiainen_villasukat_kirjoneule_samoilevat sukkaset-8

Kuten aiemmissa postauksissa olen jo maininnut, tavoitteena on neuloa näitä sukkia maastossa, retkillä ja ylipäätään ulkosalla niin paljon kuin mahdollista. Villasukat sopivat tosi hyvin ulkona neulottaviksi, sillä itse fyysinen työ on pienikokoinen ja lankoja ei tarvitse rastaa kasoittain mukanaan. Kyllä isompikin neuletyö tosin maastossa pärjää sekin ihan hyvin! Ja niitäkin aion tehdä tulevaisuudessa! Jatka lukemista ”Blogille nimikkosukat: varsi ja kantapää tehty!”