Neulehameeseen valikoituneet eläinhahmot kiehtovat monestakin eri syystä. Lapsena jänikset vilisivät niin pihamaalla, lähimetsissä kuin satukirjoissakin ja isä tapasi joskus niitä myös metsästää. Kotitalon nurkalla roikkui jäniksenkäpälä, jonka muistan kuin eilisen päivän. Silloin en tiennyt miksi se siinä roikkui mutta myöhemmin olen tajunnut sen olleen siinä onnea tuomassa. Jäniksen jäljet ovat varmaan niitä tutuimpia ja tunnistettavimpia mitä maastossa liikkuessa voi nähdä. Jatka lukemista ”Neulehame talviretkeilyyn: jänis ja ilves”
Kategoria: Muut neuleet
Neulehame talviretkeilyyn: neuleprosessi etenee
Melko pian neulehameen aloituksen jälkeen olen harmikseni joutunut toteamaan, ettei tätä nimenomaista neuleprojektia paljon ulkosalla pysty tekemään. Lankamäärä on vaan niin suuri, että käytännössä ulkona neulomisesta ei tämän työn osalta tule mitään. Resoriosion neuloin kuitenkin kun olimme projektin alussa lähimaastoissa Hymyn kanssa. Olen muutenkin pyrkinyt ulkoiluttamaan neulehameen raakiletta silloin tällöin, jotta näen päivänvalossa kuinka sen värit sointuvat yhteen oikeiden luonnonolosuhteiden kanssa. Paitsi että lumi on viime aikoina muuttanut olomuotoaan aika mallikkaasti milloin miksikin… Välillä tuntuu siltä, ettei hame ehkä ehdi valmiiksi ennen etelän aina aikaistuvaa kevättä. Onneksi kunnon talvi tulee joka vuosi ainakin johonkin päin Suomea ja neulehameen testaus onnistuu myöhemminkin vaikka sitten siirtymällä pakkaskelien perässä! Jatka lukemista ”Neulehame talviretkeilyyn: neuleprosessi etenee”
Neulehame talviretkeilyyn: neulekaavion työstäminen
Kun idea on olemassa, on aika alkaa työstää sitä paperille. Minulla on ollut jo jonkin aikaa melko selkeä mielikuva siitä, miltä neulehameeni tulee näyttämään valmiina. Silti en ole saanut sitä kuvaa siirrettyä paperille piirroksena. Neuletyön kaavion aloittamisessa pätee ihan sama juttu kuin vaikka kirjoittamisessa: tyhjän paperin kammo. Sen äärellä tulee joskus istuttua pitkiä aikoja tuskastuneena kun mitään vaan ei tulostu mielestä ulos eikä kuva istu sitten millään oikealla tavalla kaavioon. Tämän neulehameen kohdalla ongelmallisin on ollut ilveksen aikaansaaminen ruudukkoon. Jatka lukemista ”Neulehame talviretkeilyyn: neulekaavion työstäminen”
Neulehame talviretkeilyyn: suunnittelu ja lankojen valinta
Talvella huomaa tarvitsevansa milloin mitäkin lämmintä vaatekappaletta ja asustetta. Vaikka Etelä-Suomessa talvi ja pakkaskelit yleensä antavat odotuttaa itseään vuodenvaihteen uudelle puolen, on syksyn kosteuskin melko luihin ja ytimiin pureutuvaa. Viime syksyn koulutusvaelluksella Nuuksion kansallispuistossa, oli telttaparillani kätevä untuvahame tauko- ja leirivaatteena ja siitä jäi mieleeni ajatus, josko itsekin moisen hankinnan jossain vaiheessa tekisin. Seuraavan kerran törmäsin untuvahameeseen loppuvuoden työharjoittelun aikana Muoniossa kun kämppikselläni oli sellainen. Mielipiteet hameesta olivat ainoastaan positiivisia sekä Nuuksiossa että Muoniossa. Tästäpä aloin kehitellä mielessäni ideaa neulehameesta untuvahameen sijaan. Voisiko sellainen toimia yhtä hyvin taukovaatteena talviretkeilyssä? Se selviää kevään mittaan, sillä ryhdyin tuumasta toimeen ja projekti on nyt aloitettu. Jatka lukemista ”Neulehame talviretkeilyyn: suunnittelu ja lankojen valinta”