Neulehameeseen valikoituneet eläinhahmot kiehtovat monestakin eri syystä. Lapsena jänikset vilisivät niin pihamaalla, lähimetsissä kuin satukirjoissakin ja isä tapasi joskus niitä myös metsästää. Kotitalon nurkalla roikkui jäniksenkäpälä, jonka muistan kuin eilisen päivän. Silloin en tiennyt miksi se siinä roikkui mutta myöhemmin olen tajunnut sen olleen siinä onnea tuomassa. Jäniksen jäljet ovat varmaan niitä tutuimpia ja tunnistettavimpia mitä maastossa liikkuessa voi nähdä.
Kun jänis hameen yhtenä hahmona oli lyöty lukkoon meni jokunen tovi ennenkuin ilves astui mukaan kuvaan. Siihen vaikutti Lapissa vietetty loppuvuosi koska siellä saatoin samoilla täysin hiljaisessa, lumisessa metsässä kaamoksen vallitessa ja vaan olla. Silloin jos koskaan mielikuvitus saa siivet ja ideoita syntyy jonoksi asti. Jostain syystä tulin ajatelleeksi ilvestä, kun tiirailin Torassiepin metsää. En ole ilvestä koskaan oikeasti nähnyt mutta äitini näki, ulkoiluttaessaan koiraansa joitakin vuosia sitten.
Jäniksestä hieman…
Jänis, tässä tapauksessa tarkemmin metsäjänis, on saduista ja kertomuksista tuttu metsien asukki. Jänis on vikkelä ja positiivinen otus, joka vauhdikkaasti etenemällä kulkee kesällä mättäitä, talvella hankia pitkin. Sen jäljet on helppo tunnistaa lumessa ja se loikkii usein vanhoja polkujaan pitkin. Metsäjäniksen turkki on talvella lumenvalkoinen mustia korvankärkiä lukuunottamatta ja se maastoutuu lumen keskelle todella taidokkaasti. Lajin isompi sukulainen rusakko ei talvella vaihda väriä. Kesällä kaksikon erottaa toisistaan ainakin ruumiinrakenteen perusteella, sillä metsäjänis on rusakkoa piirteiltään paljon pyöreämpi ja hieman pienempi. Elinympäristökin on hieman erilainen, rusakko ei nimittäin viihdy metsäjäniksen tapaan metsässä vaan majailee mielummin pelloilla.
Saduissa ja uskomuksissa jänis kuvataan usein nokkelana mutta joskus jopa hieman uhmakkaana ja suurisuisena eläimenä, joka saattaa tehdä uhkarohkeitakin temppuja tehdäkseen vaikutuksen muihin tai voittaakseen vetoja. Jänis on täynnä vastakohtia, jotka ilmenevät eri yhteyksissä, esimerkiksi sen vaistonvaraisessa toiminnassa. Se voi olla hölmö ja samaan aikaan viisas riippuen siitä, miltä kantilta katsoo. Jänikset liitetään usein myös hedelmällisyyteen, sillä ne lisääntyvät nopeasti ja runsaslukuisesti. Metsäjäniskanta on tosin viimeisten vuosien aikana taantunut rusakon vallatessa elinalaa. Tämä johtunee esimerkiksi myöhäisemmistä talvista, jolloin metsäjäniksen valkoinen talviturkki paljastaa sen piilopaikan petoeläimille ja tekee siitä helpon saaliin.
…ja vähän ilveksestäkin
Ilves on Suomen ainoa villinä elävä kissaeläin. Se on mystinen ja sulavaliikkeinen olento, joka harvoin antaa metsässä kulkijan havaita itseään. Ilveksen läsnäolon voikin usein havaita sen jättämistä suurista ”kissan” jäljistä. Ilveksen käpälät ovat todella isot ja muhkeat ja se saattaa loikkia pitkiä loikkia lumessa. Sen jäljissä ei näy kynnen painaumia koska se pitää liikkuessaan kynnet usein piilossa kuten tavallinen kotikissakin. Ilvekset metsästävät ravinnokseen pienriistaa ja tästä syystä jänis soveltui hameen kohtaukseen hyvin. Tarina ei kuitenkaan kerro, päätyikö hameen jänis saaliiksi.
Tätä kaunista kissaeläintä on entisaikaan himoittu ja metsästetty hienon turkkinsa vuoksi mutta nykyään se on rauhoitettu. Ilves ei juuri saduissa esiinny, mikä on hieman harmi, onhan se omalaatuinen ja kiinnostava otus. Kalevalassa ilves tosin mainitaan muutamaankin otteeseen, samaten Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä.
Ilveksen turkki on talvella ja kesällä vähän erilainen. Talvella eläin on pääosin vaaleanharmaa ja kesällä tummempi ja rusehtavan sävyinen. Pilkutkin ovat hieman hailakammat talvella ja selkeämmät kesällä. Neulehameen ilves on vähän kuin kesäasuinen eläin talveen eksyneenä mutta tuo ei haitanne ketään. Se oli muutenkin niin tuskallinen saada aikaiseksi neulekaavioon, että olen enemmän kuin tyytyväinen siihen.
Neulehameen etukappale
Etukappale on nyt takakappaleen valmistuttua tekeillä. Siinä ei ole muuta kuin talvinen maisema ja täysikuu, joten sen tekemiseen ei kulu niin paljon aikaa. Takakappaleen ilves saa vielä tupsut korviinsa ja muuta pientä viimeistelyä ompelemalla. Olen päätynyt siihen, että neulehameen sivut suljetaan vetoketjuin, jotka aukeavat sekä alhaalta että ylhäältä. Nepparit olisivat olleet turhan hankalat. Vuoriksi ei tule aiemman suunnitelman mukaista fleeceä vaan todennäköisesti joko vuorisilkkiä tai ohutta pellavasekoitetta. Hame olisi nimittäin sellaisenaankin riittävän paksu ja lämmin. Tai katsotaan nyt.
Ensi viikko menee hiihtovaelluksen merkeissä Patvinsuon kansallispuistossa mutta sen jälkeen pyrin saamaan neulehameen vihdoin valmiiksi. Ensi talvea varten 😉
Muutama satu jäniksestä:
https://www.satutuokio.fi/pakkanenjajanis
http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/pkssuomi.htm
Ja lisätietoa kummastakin eläimestä:
http://www.tunturisusi.com/metsajanis/
http://www.tunturisusi.com/ilves/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilves
Förkortning på svenska:
Stickad kjol för vintervandring: haren och lodjuret
När jag var liten hängde pappa upp en hartass i knutet av vårt hus. Jag förstod inte det då men nu fattar jag att den var där för att hämta lycka. Harens spår i snön känner de flesta igen och haren är annars också mycket vanlig här i Finland. Hararna springer också omkring i olika sagor.
När jag bestämt mig för att haren ska med på stickningen började jag fundera på vilket annat djur skulle passa in med haren på min kjol. Lodjuret kom jag att tänka på för att den är så vacker och den visar sig inte ofta för människan. Jag har dessutom aldrig sett ett lodjur i naturen.
Lite om haren…
Haren, dvs. skogsharen i detta fall, känner man till från många sagor och berättelser. Haren är ofta ivrig och också lite listig och vill ofta visa sin snabbhet i olika tillfällen. Haren symboliserar också fruktbarhet i och med att den förökar sig snabbt och i stora mängder.
Haren trivs i skogen och har en fin vit vinterpäls som skyddar den mot rovdjur och får den att likna en liten snöhög. Bara svarta örontopparna avviker från den annars vita skyddsfärgen. Haren tycker om att använda gamla stigar den eller någon annan gjort tidigare.
…och lite om lodjuret
Som sagt har jag inte träffat ett lodjur i naturen. Lodjuret är det ända vilda kattdjuret i Finland och beter sig mycket likt en tamkatt. Spåren i snön är stora och mjuka i formen och lodjuret tar ofta jätte långa skutt i djupa snön. Allt som allt ett mycket mystiskt djur!
Lodjuret är numera fridlyst. Förr i tiden jagade man den mycket för dess fina päls och stammen minskade då drastiskt. Lodjuret förekommer ganska sällan i sagor och berättelser vilket är synd men i Kalevala nämns den några gånger och i Aleksis Kivis roman Sju bröder.
Pälsen på lodjuret varierar på sommarn och vintern. På sommaren är djuret mörkare brungrå med tydligare prickar och på vintern ljusnar den till och prickarna blir otydligare. Lodjuret på min kjol blev något där emellan…
Stickade kjolens framstycke
Nu håller jag på att sticka framstycket till kjolen när jag fått bakstycket klart. Framstycket har inte så svåra mönster på sig så den borde bli färdig ganska snabbt. Kjolen kommer att få dragkedjor på sidorna och ett tunt foder för den stickade delen är så tjock redan ensamt.
Nästa vecka ska jag på skidvandring till Patvinsuo nationalpark men efter det ska jag sticka kjolen färdig. I tid till nästa vinter 😉
Summary in English:
A knitted skirt for winter hiking: the hare and the lynx
When I was little my dad used to go hunting sometimes and he had a hare paw hanging from one corner of our house. I didn’t realize then it was there for good luck and it had a symbolic meaning. The paw prints of a hare in the snow are probably of the easiest for us to recognize. They run around in many stories too.
When I’d decided to knit the hare in my scene I started to figure out the other animal I wanted to put in there also. The lynx came to my mind somewhat easily because I like how it looks and it has a mysterious feel to it. I’ve never seen one live either.
A bit about the hare…
In this case I mean the one that lives in the woods, the snow hare which turns snow white in the winter and brownish in the summer. In stories and tales the hare often presents itself as a wise guy who likes to show off a bit and is curious and fast. The hare is also a symbol of fertility because it procreates fast and in large numbers.
The snow hare is, as mentioned earlier, white during winter time except for the black tips in its ears. It has a perfect camouflage for a snowy landscape. It’s the same during summer when it’s brown and hides in the bushes.
…and a little about the lynx too
The lynx is the only wild cat in Finnish nature. It resembles a domestic cat in many ways but is of course larger. Paw prints in snow are big, round and soft and the cat jumps long distances in deep snow.
There’s not many stories that feature the lynx but a few I know of in Finnish literature. In Kalevala there’s a few mentions about this animal and then in Aleksis Kivis book Seven brothers.
The fur of this wild cat is light grey with less pronounced spots during winter and deeper brown with stronger spots during summer. I think my lynx here is something in between…
The front piece of the knitted skirt
Now when the back piece is all done I can start making the front piece. It’s not as time consuming as the back one because it just has the wintery landscape and a moon on it. On the both sides of the skirt when ready I’m going to put zippers and line it with some light fabric.
Next week I’m going on a skiing adventure to Patvinsuo National Park but when I return I want to finish my skirt. Just in time for next winter 😉
Neulomista, retkeilyä ja neuleretkeilyä! 