Neulehame talviretkeilyyn: jänis ja ilves

neulehame 3_jänis ja ilves_samoilevat sukkaset_metsässä-kevät

Neulehameeseen valikoituneet eläinhahmot kiehtovat monestakin eri syystä. Lapsena jänikset vilisivät niin pihamaalla, lähimetsissä kuin satukirjoissakin ja isä tapasi joskus niitä myös metsästää. Kotitalon nurkalla roikkui jäniksenkäpälä, jonka muistan kuin eilisen päivän. Silloin en tiennyt miksi se siinä roikkui mutta myöhemmin olen tajunnut sen olleen siinä onnea tuomassa. Jäniksen jäljet ovat varmaan niitä tutuimpia ja tunnistettavimpia mitä maastossa liikkuessa voi nähdä. Jatka lukemista ”Neulehame talviretkeilyyn: jänis ja ilves”

Neulehame talviretkeilyyn: neulekaavion työstäminen

neulehame 2_tekoprosessia_lankoja ja ruutupiirros 1

Kun idea on olemassa, on aika alkaa työstää sitä paperille. Minulla on ollut jo jonkin aikaa melko selkeä mielikuva siitä, miltä neulehameeni tulee näyttämään valmiina. Silti en ole saanut sitä kuvaa siirrettyä paperille piirroksena. Neuletyön kaavion aloittamisessa pätee ihan sama juttu kuin vaikka kirjoittamisessa: tyhjän paperin kammo. Sen äärellä tulee joskus istuttua pitkiä aikoja tuskastuneena kun mitään vaan ei tulostu mielestä ulos eikä kuva istu sitten millään oikealla tavalla kaavioon. Tämän neulehameen kohdalla ongelmallisin on ollut ilveksen aikaansaaminen ruudukkoon. Jatka lukemista ”Neulehame talviretkeilyyn: neulekaavion työstäminen”