Vuoden 2020 koottuja touhuja

Kaikenlaista sekalaista tuli puuhailtua ja touhuiltua viime vuonna. Mm. useita pienempiä neuleprojekteja, sellaisia helposti retkelle mukaan otettavia. Sitten myös muutamia kirjoneulejuttuja, joista tulee ohjeet ostettavaksi Ravelryyn (esim. Talven tuntua-piposta vähän paranneltu versio). Alla muutama jokunen lyhyt kertomus kuluneen vuoden tekemisistä.

Jatka lukemista ”Vuoden 2020 koottuja touhuja”

”Armoton erämaa” – Nuku yö ulkona 2019

Nukuyöulkona2019_samoilevatsukkaset_neuleretkeily_iristanttu

En ollut aiemmin vielä koskaan osallistunut Suomen Ladun Nuku yö ulkona- haasteeseen. Viime vuonna sitten vihdoin lähdettiin kotona tietokoneen edessä viihtyvän teini-ikäiseni kanssa yöksi ulos, Sipoonkorven kansallispuiston reunamille tähtitaivaan alle. Hymy Koiranen pääsi myös mukaan, ekalle telttaretkelleen! Aiemmin Hymy oli nukkunut ainoastaan riippumaton alla ja siitäkin oli ehtinyt kulua ainakin vuosi. Silloin en vielä omistanut kunnon telttaa. Jatka lukemista ””Armoton erämaa” – Nuku yö ulkona 2019″

Uusi vuosi, uusi pipo!

Talven tuntua pipo_samoilevatsukkaset_iristanttu_olarinterveysluontopolku

Vuoden 2019 viimeinen neuletyö, uusi pipo itselle, valmistui joulupyhien aikana. Idean muodostuminen valmiiksi malliksi kesti kylläkin noin vuoden vaikka värimaailma oli selkeä jo melko aikaisessa vaiheessa. Entinen piponi on lähes kokonaan sininen ja tässä uudessa on ehkäpä sellaista lumisen talven odottelun tuntua. Kaamoksen hentoa pinkkiä vähäsen päälaella. Neulemalli sai nimekseen ”Talven tuntua” ja tätä on etäisesti myös talvinen Pallastunturi inspiroinut. Piirtelin sen paperille joulunalusviikolla ja itse neulomisurakka kesti kolme päivää. Kaikki langat valkkailin kodin lankakaapista, jossa riittää kyllä vielä materiaalia vaikka kuinka moneen neuletyöhön… Jatka lukemista ”Uusi vuosi, uusi pipo!”

Nuuksiossa neulomassa – Orajärvi, Urja ja Meerlammen lippaluola

Samoilevat sukkaset_Urja_Nuuksio_neuleretki 2019

Näin joulun alla voisi vähän muistella yhtä kivaa kesäistä yhden yön retkeä Nuuksion kansallispuistoon. En ole mikään kesähelteillä retkeilyn fanittaja mutta tuo viime heinäkuun rupeama Nuuksion Urjalle oli mainio niin sään kuin reitinkin puolesta. Kuljettiin retkikaverini Annin kanssa ekana päivänä Pikku Orajärven kautta Orajärvelle ja siitä sitten Urjalle yöksi. Siellä aloittelin myös yhtä uutta neuletyötä, villapaitaa, joka onkin jo syksyn aikana valmistunut ja päässyt käyttöön. Paluumatkalla seuraavana päivänä ohitettiin Kolmperä ja Meerlammen lippaluola, joka on kyllä tosi vaikuttava siirtolohkareineen! Jatka lukemista ”Nuuksiossa neulomassa – Orajärvi, Urja ja Meerlammen lippaluola”

Hymy-koiran synttäripäivä

Hymy_1vee_synttärieväs_samoilevat sukkaset-30

Hymy on alkukevään lapsi, pyöreä ja pörröinen, ihan kuin kimalainen! 😀

Hymy täytti pääsiäisviikonloppuna vuoden ja kävimme metsäretkellä juhlistamassa tätä ekaa synttäriä. Ensimmäiseen vuoteen on mahtunut paljon iloja mutta myös jonkun verran suruja. Jälkimmäiset fiilikset ovat liittyneet Hymyn etujalkojen kasvuhäiriöihin, jotka jouduttiin korjaamaan isolla jalkaleikkauksella viime syksynä. Mutta ensin vähän kivemmista jutuista. Jatka lukemista ”Hymy-koiran synttäripäivä”

Seikkailu pikkulammella

Kaunis kesäinen pieni lampi kivenheiton päässä Sipoonkorven kansallispuistosta.

 

Nyt kun oltiin päästy tutustumaan metsään päiväsaikaan niin täytyihän sinne mennä sitten oikein yöksikin. Hymyn kanssa siis. Hän ei nimittäin ollut metsässä koskaan yötä viettänyt. Oli kesäkuun loppu ja säät ihan siedettävät. Veljenpoika lähti innolla mukaan ja valitsimme retkikohteeksi yhden todella pienen lammen Sipoonkorven kansallispuiston lähettyvillä. Lampi on hieman vesilätäkköä isompi ja niin lähellä moottoritietä ettei yöllisten tai edes päivällisten lintujen ääniä erottanut kunnolla. Toistemme puheesta sentään saimme selvää. Kuitenkin tosi kaunis paikka ja sopivan lähellä bussipysäkkiä koti-ikävää tai muuta äkkilähtöä ajatellen. Lisäksi lammen toisella puolen metsässä kasvaa kauniita maariankämmeköitä (Dactylorhiza maculata), jotka huomasin ja kuvasin aiemmin kun teimme ensimmäisen tutkimusmatkan alueelle. Ne kuuluvat orkideoihin. Lue lisää!