Nyt kun oltiin päästy tutustumaan metsään päiväsaikaan niin täytyihän sinne mennä sitten oikein yöksikin. Hymyn kanssa siis. Hän ei nimittäin ollut metsässä koskaan yötä viettänyt. Oli kesäkuun loppu ja säät ihan siedettävät. Veljenpoika lähti innolla mukaan ja valitsimme retkikohteeksi yhden todella pienen lammen Sipoonkorven kansallispuiston lähettyvillä. Lampi on hieman vesilätäkköä isompi ja niin lähellä moottoritietä ettei yöllisten tai edes päivällisten lintujen ääniä erottanut kunnolla. Toistemme puheesta sentään saimme selvää. Kuitenkin tosi kaunis paikka ja sopivan lähellä bussipysäkkiä koti-ikävää tai muuta äkkilähtöä ajatellen. Lisäksi lammen toisella puolen metsässä kasvaa kauniita maariankämmeköitä (Dactylorhiza maculata), jotka huomasin ja kuvasin aiemmin kun teimme ensimmäisen tutkimusmatkan alueelle. Ne kuuluvat orkideoihin.
Kun olimme pakanneet kaikki tarvittavat ja tarpeettomat retkeilyvarusteet hikihatussa rinkkoihin lähdimme ratikka-metro-bussi yhdistelmällä liikenteeseen. Tämä oli ennen sitä infernaalista helleaaltoa joka kuritti Suomea viime kesänä 2018. Vaikka pahin helle olikin vasta edessäpäin oli kyllä jo ihan riittävän kuuma. Bussissa istuessamme näimme hirven kirmaavan pellolla. Mahtoiko tämä enteillä jotain tulevaa?
Jäätyämme pois bussista kävelimme lyhyehkön polunpätkän lammelle ja aloimme miettiä minne riippumatot ripustaisimme. Kun kiinnitin oman mattoni nyörejä huomasin, että juuri sen puun rungossa oli jonkun kuolleen ison ötökän kuori. Laji on tosin vieläkin tarkistamatta mutta pituutta sillä oli noin 3-4 cm. Ihmettelimme raatoa hetken, jonka jälkeen menimme tutkimaan hiekkarantaa, joka reunusti lammen yhtä kulmaa. Hymy halusi tutustua lampeen lähemmin ja sukelsi pää edellä suoraan kiveltä veteen. Nostin hänet tuota pikaa ylös jorpakosta ja kas, värinsä oli muuttunut kauniin harmaasta vaihtelevan rusehtavaksi. Haju oli myös mielenkiintoinen ja katsoin parhaaksi kieltää uimahypyt kokonaan. Kaikilta. Ei kyllä kauaa ehtinyt aikaa kulua kun Hymy jo paineli pitkin hiekkarantaa märkine turkkeineen. Ei siinä voinut kuin todeta että kelpo koira on sellainen joka ensin liottaa itseään mutaisessa lammessa ja sitten ryhtyy kuorruttautumaan hienolla hiekalla. Vielä vähän sammalta päälle ja annos on valmis!
Hiekkaesityksen jälkeen siirryimme upouuden risukeittimen ääreen paistelemaan ruokaa. Veljenpoika halusi paistaa vaahtokarkkeja ja niin tehtiin. Iltapalaksi oli puuroa ja kaakaota, Hymy sai palan makkaraa ja luun normiruokansa lisäksi. Ruuan jälkeen päätimme lähteä vähän kävelemään iltakäveyä leirin lähialueelle mutta jo ensimmäisten askelten jälkeen mieli äkisti muuttui. Puskassa seisoi nimittäin iso hirvi, eikä viitsitty tällä kertaa jäädä lähempää tuttavuutta tekemään. Onhan noita nähty ihan tarpeeksi vaikka ei ehkä ihan hetkeen näin läheltä. Hymy olisi tietenkin halunnut jäädä sinne palaveeraamaan. Tätäkö se aiemmin pellolla kirmannut hirvi siis enteili? Ehkä se oli sama hirvi, ken tietää. Laitoin varmuuden vuoksi tarpin vielä riippumattoni eteen (myös henkiseksi tueksi) ettei metsästä myöhemmin harhailisi muita vieraita leiriin kuokkimaan.
Riippumattoihin kömpimisen jälkeen jäimme kuuntelemaan hämärtyvän illan ääniä. Ja tietenkin sitä moottoritietä, joka siinä lähes korvan juuressa jylisi. Kuten jo aiemmalla reissulla oli käynyt ilmi, Hymy ei riippumatossa juuri viihtynyt, joten hänen oli nukuttava maassa omalla viltillään riippumaton alla. Se jos mikä hermostutti, koska alkoihan villi mielikuvitus oitis laukata mitä pimeämmäksi ympärillä kävi. Näin jo silmissäni kuinka joku supikoira tai kettu kävisi yöllä nappaamassa Hymyn yöpalaksi. Veljenpoika ei oikein osannut asettua omaan riippumattoonsa kun kyseessä oli ensimmäiset yöunet sellaisessa ja puhelimme sitten niitä näitä melko pitkään ennen kuin aloimme nukkua. Kuulimme huuhkajan ja jonkun pienemmän pöllön huhuilun ja etäällä myös kolmen kehrääjän pauhaamista. Hymy nukahti melko nopeasti paikalleen ja ummistinpa minäkin lopulta silmäni vaikka pikku paniikki olikin vielä päällä. Yö meni sitten heräillessä noin tunnin välein tarkistamaan onko koira vielä tallella. Hymy näytti aina vaan nukkuvan sikeästi selällään jalat kohden tähtitaivasta. Onneksi joku meistä sentään osasi rentoutua 😀
Aamulla olin rättiväsynyt. Ihan kuin en olisi nukkunut lainkaan, enkä oikein ollutkaan. Koira oli tallella ja veljenpoika myös. Olimme siis kuitenkin selvinneet yöstä ehjinä! Veljenpojalla oli tosin aika kylmä kun oltiin unohdettu laittaa hänelle aluspeitto riippumattoon. Vaikka päivisin lämpötila hipoi hellelukemia oli tilanne täysin toinen öiseen aikaan. Silloin saattoi, varsinkin aamuyöstä, tulla vilu. Herättyämme ryhdyimme hetimiten aamupalan tekoon ja sytyttelimme tulia risukeittimeen. Risukeitin oli oikea hitti ja veljenpoika olisi halunnut puuhastella sen kanssa enemmänkin. Onhan se jännää 12-vuotiaalle tehdä itse tulet ja lisäillä sinne aina tarvittaessa poltettavaa risua. Ruokalistalla oli taas kaakao ja puuro sekä Hymylle tietenkin omat murkinat. Aamupalaa syödessä katselimme heräilevää luontoa joka meitä ympäröi. Yhtäkkiä vedessä näkyi jotain kummallista. Joku liikkui sulavasti uiden lumpeenlehtien lomassa! Kun otus jäi lepäämään yhden lumpeenlehden päälle ja lämmittelemään aamuauringossa tunnistimme sen pieneksi rantakäärmeeksi. Ja taas oli väärä kamera mukana, toisella objektiivilla olisi ehkä saanut napattua siedettävän kuvan mukavasta havainnosta!
Koska päivästä oli säätiedotuksen mukaan tulossa tosi kuuma, pakkasimme kimpsut ja kampsut jo heti aamupalan jälkeen kasaan ja painelimme kaunista metsäpolkua pitkin bussipysäkille. Hiki virtasi jo kiitettävästi ja matkanteko oli tavaroiden kanssa melkoisen tukalaa. Hymy sai ihailua osakseen jokaisessa kulkuvälineessä jonne astuimme vaikka kasvinäytteitä oli turkkiin kerätty taas kiitettävän paljon. Kotiin päästyämme jokainen retkeen osallistuja heittäytyi johonkin mukavaan nurkkaan lepäilemään ja loppupäivä menikin makoilun ja torkkumisen merkeissä. Hymyn turkin sain puhdistettua herran itsensä nukkuessa sikeästi 😀
Neulomista, retkeilyä ja neuleretkeilyä! 